Yksiköt

Maksuunpanoluettelo Yksityistielain mukaan maksuunpanoluettelo on oltava kaikkien nähtävillä. Kokouskutsussa eriteltyjen paikkojen lisäksi tiedot ovat toiminnasta sivulla. Tonnikilometrin arvoksi on tällä hetkellä määrätty 0,074  €/tkm.
Perusmaksuksi on päätetty 7 € osakkaalta.

Yksiköinti
Mettisentiekunnan yksiköinti tuotiin ajan tasalle vuonna 2010. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta kun koko yksiköinnin perusteet käytiin läpi sitten tiekunnan perustamisen. Linkistä saat näkyviin täydelliset tiedot osituksesta. Alla on selitetty muutamia taulukossa esiintyviä termejä.

Yksiköt 2017

Liikennelaji
määräytyy kiinteistön käytön mukaan. Asiasta enemmän yksiköinti sivulla.
Määrä
voi olla ajokertoja, hehtaareja tai kappaletta liikennelajista riippuen.
Painoluku
määräytyy liikennelajin mukaan. Asiasta enemmän yksiköinti sivulla
Korjauskerroin
Mikäli kiinteistölle on annettu erityissyistä muutoksia yksiköihin merkitään se tähän kertoimeen.
Matka
se osa tiestä jolla kyseinen liikennöinti tapahtuu. Yksikkönä kilometri ja tarkuutena kymmenet metrit.
Tonnikilometrit
Tietä rasittava paino kerrottuna ajomäärällä vuodessa kerrottuna käytetyllä tienpituudella. Tienpidon osittelun perusyksikkö.
%
Kiinteistön prosenttiosuus kaikista yksiköistä. Tämän mukaan määräytyy äänioikeus tiekunnassa.